Juhannusyö. Istumme Sailan kanssa pitkissä yöpuvuissa pirtin penkillä ja syömme hapankorppua helteessä pehmenneen voin kanssa. Risto katsoo suoraan minuun, juuri hymyilemäisillään. - Varo ettet satuta ittees, hän sanoo. - Miten niin? - Älä satuta ittees niihin leivänkulmiin, ne on terävät. Sydämeni paisuu. Odotan hetken ennen kuin syön taas. En halua rikkoa tätä hetkeä tekemällä yhtään liikettä.

Kesän alussa Tuija saa kirjeen Sailalta. Tuijan "varaäiti" Enni on huonossa kunnossa ja sisarukset ovat päättäneet järjestää hänelle 80-vuotisjuhlat. Edellisestä vierailusta on kulunut kymmenen vuotta, Ristinojalla vietetyistä nuoruuden kesistä vielä pitempään. Vaikka Saila on yhtä nauravainen kuin ennenkin ja naapurin Villen huulet kiihkeät, moni asia on muuttunut. Mummola on purettu, Enni makaa sairaalan sängyssä, Ristolle maistuu enemmän viina kuin elämä. Kun Tuija ja siskokset asettuvat saman pöydän ääreen, nostalgisen kesäparatiisin kulissit murenevat. Heinän tuoksuun ja kesäöitten kuulauteen sekoittuu tummia värejä. On annettava todellisten muistojen tulla, vaikka ne tekevät kipeää.