| Vastamelukuulokkeet | Slideshow |
|
Kuten Isaac Newton on aikoinaan todennut: "Voimalle on aina olemassa vastavoima". Tästä jokainen jopa melkein olemattoman fysiikan koulutuksen saanut osaa vetää johtopäätökseksi, että metelille on olemassa vastameteli. On siis mölyä ja älämölyä... Onko edellisellä ja herra Newtonilla mitään tekemistä oikeasti toistensa kanssa, siihen ei fysiikan koulutuksemme riitä, mutta sen tiedämme ehdottomasti että näissä kuulokkeissa on aidosti vastametelinluoja. Mitä ihmettä? Kuuleeko näistä kuulokkeista sitten yhtään mitään? Kuulee kuulee, ja hyvin kuuleekin, koska vastameteliominaisuus poistaa kuulokkeiden ympärillä olevan metelin!
Vastametelikuulokkeissa käytetään aktiivista vastameluteknologiaa. Tämä teknologia vaimentaa ympäristön hälyääniä, lisäten näin kuuntelunautintoa. Toisin sanoen, kun istut bussissa, lentokoneessa, junassa, kuulokkeiden vastameluteknologia vähentää taustamelun ääntä huomattavasti. Ajattele kuinka ihanaa olisikin katsoa lentokoneen elokuvaa, jos kuulokkeet pysyisivät hyvin päässä, niissä olisi hyvä ääni ja kaiken lisäksi ne vielä vähentäisivät esim. parin rivin päässä istuvan kakaran itkukiukkukarjahdukset. Niinpä ja siksi olemmekin tohkeissamme näistä kuulokkeista! Kuulokkeiden suorituskykyiset neodymium -magneetilla varustetut elementit tuottavat dynaamista soundia ja hintaan nähden oikein mojovan bassotoiston. Säädettävä pääpanta ja pehmeät korvakupit tarjoavat täydellisen sopivuuden. Iso kiitos vielä fiksulle taittuvalle designille ja kantolaukulle. Nämä on helppo ottaa mukaan ihan minne vaan menetkin.
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|
Kommentteja ja kysymyksiä (3)
|
|
15.03.2012 |
Matias (Karkkila) Uskomaton hinta-/laatusuhde. Kuulokkeet tuntuvat laadukkailta, ne eivät paina päätä ja äänenlaatu on erittäin hyvä. Ja basso on tosiaan mojova, kyllä näillä kelpaa trancea paukuttaa. :-) |
|
|
|
18.11.2011 |
tomppa onko usb liitäntää? Ei mutta 3,5mm liitin, 6,5mm liitin, lentokoneliitin ja kantolaukku löytyy! |
|
|
|
25.10.2011 |
miksu miten hyvä basso noissa on?? kuuluuko läpi jos vaikka huutais?? Basso on niin mojova ettei huudot haittaa yhtään! |
Tämän tuotteen ostajat ostivat myös näitä tuotteita
|
69,90 EUR
Haluaisitko Jääkaapin aivan olohuoneen sohvan viereen tai työpaikalle työpöytäsi välittömään läheisyyteen?
|
6,90 EUR
Vai pitäisi juoma saada viilennettyä ja vielä pysymään viileänä? Ratkaisu on sitten Jääkolpakko.
|







