| Neljän pullon juoma-annostelija | Slideshow << edellinen seuraava >> |
|
Kunnon kotibaarin saa melkein aikaseksi jo sillä, että hankkii muutaman pullon alkoholia. Yhden pullon baarin ihmeitä ei mielestämme ole olemassa. Jos panostat vielä sen verran, että hankit muutamaa erilaista alkoholia alkaa baarisi jo kuulostaa mielenkiintoiselta. Kun vielä hankit neljän pullon alkoholiannostelijan, johon voit asettaa pullosi, voimme alkaa puhua jo laadukkaasta kotibaarista. Se saa myös käyttöönsä yhden Mulletoi.com-baaritähden. Kahdeksan pulloa ja kaksi neljän pullon juoma-annostelijaa oikeuttaa kahteen kotibaaritähteen. Ja tähtiä tulee lisää sitä mukaan kun kotibaarin varustelutaso kohoaa. Ja mitä enemmän kotibaarisi saa virallisen baariraadin tähtiä, sitä enemmän kaverisi notkuvat luonasi - halusit sitä tai et.
Neljän pullon juoma-annostelija kuuluu laittaa pöydälle. Tätä ennen asennetaan kuitenkin pullot annostelijaan. Onneksi mukana tulevat selkeät ohjeet, joten asentaminen on helppoa. Laite toimii siten, että annos alkoholia valuu automaattisesti läpinäkyvään säiliöön. Annoksen saa säiliöstä valutettua lasiin työntämällä kolmisakaraista annostelijasuutinta lasilla ylöspäin. Annostelijasta tulee yksi annos alkoholia kerralla, joka on kooltaan 40 ml. Koska viinakaruselli on helppo ja nopea ottaa käyttöön, ei sinun tarvitse uhrata koko keittiötäsi jatkuvasti baarialueeksi, vaan voit pistää baarin kasaan aina kun siltä tuntuu.
|
|
||||||||||||||||||||
|
|
Kommentteja ja kysymyksiä (9)
|
|
09.02.2012 |
Harri (Helsinki) Onko annostelijan alaosa metallia? Ois hyvä, kun ajattelin ruuvaa annostelijan keskelle pyöreää olohuoneen pöytää, jossa nyt on laserlaite, itse pöytä on maalattu, avaruusteemaiseksi. Wau! Kuulostaapa siistiltä. Materiaalina on muovi ja metalli joten ei muuta kuin ruuvailemaan!
|
|
|
|
Vilhelm (Vantaa) Mikä on pullojen kokohaitari? Minimi taisi tuolla kommenteissa luke, eli se 24cm mutta mikä on maksimi? Pätisikö ns. nyrkkisäänötnä 0,7l-3l pullot? Annostelijaan mahtuu maksimissaan yhden litran pullot (koko: 24 -39 cm) |
||
|
|
16.11.2011 |
Nimetön Mahtuuko annostelijan alle normaalikokoinen juomalasi vai onko onko sen kanssa tarkoitus käyttää viinamittaa? Hyvä kysymys! Juomalasi mahtuu alle. |
|
|
|
21.05.2011 |
Pekka K. Voiks tohon laittaa coca cola pullon? Miksipä ei? |
|
|
|
21.10.2009 |
jack (Helsinki) Sopiiko tuohon myös kulmikkaat pullot esim. likköörit tai viskit? Joo, sopii, mikäli pullon suu ei ole neliö tai kolmio. |
|
|
|
08.12.2008 |
Milla (Helsinki) Kuinka vekottimen puhdistus onnistuu? Saako annostelijat irti? Ihan vedellä vaan. Valuta vettä annostelijoiden läpi. |
|
|
|
06.08.2008 |
Nimetön Voiko tähän laittaa tavallisia 0,5L muovipulloja (esim coca cola pullo) Pullojen tulee olla vähintään 24 cm korkeita, jotta ne pysyvät hyvin telineessä kiinni. Mittauksemme mukaan 0,5L coca-cola-pullo ei ole 24cm korkea ja siksi se ei telineessä pysy. |
|
|
|
10.04.2008 |
s h (helsinki) jos neljänpullon annostelijassa on vain yksi pullo, kaatuuko teline vai pysyykö se vankasti pystyssä? Annostelijan jalusta on leveä, joten setti pystyssä. Paremmin se tietenkin pysyy pystyssä 4 pullon ollessa siinä kiinni. Ainahan voit täyttää jo juodut pullot vedellä ja laittaa ne sitten telineeseen. |
|
|
|
07.07.2007 |
N V (Turku) Saako jokaista annostelijaa säädettyä erikseen niin, että pullot voivat olla eri kokoisia? Annostelijassa voi olla eri kokoisia pulloja. |
Tämän tuotteen ostajat ostivat myös näitä tuotteita
|
9,90 EUR
Näissä kaatonokissa on juju. Jos et sitä hiffaa, ei tule pullosta juomaa.
|
5,90 EUR
No nyt on hyvä syy juhlia: samppanjapullon korkille on vihdoinkin kehitetty laskuvarjo!
|
18,90 EUR
Unohda rahapurnukan käsilaskuoperaatiot. Nyt rahapurnukan kolikot lasketaan miljoonaksi automaattisesti.
|







