| Sagaform Suklaafonduesetti | Slideshow << edellinen seuraava >> |
|
Nyt on tarjolla yksinkertainen laite, jonka avulla suklaata rakastavat pääsevät ihan uudelle suklaamakunautintotasolle. Hyvät kaakaopuun hedelmien siemenistä jalostetun eineksen ystävät, suklaafonduesetti olkaa hyvä!
Setti ei ole ensinnäkään koolla pilattu. Se mahtuu mainiosti keittiön hyllyille ja sen peseminen onnistuu astianpesukoneessa. Mutta loistavinta laitteessa on sen käsittämättömän yksinkertainen käyttö: nosta fonduesetin päällimmäinen osa pois (kulho) ja kaada lieriöön 50 ml vettä. Laita tavallinen tuikku setin sisälle ja aseta noin 100 grammaa suklaata päällimmäiseen kulhoon. Noin 20 minuutin kuluttua suklaa on sulanut ja suklaafondue on valmis. Fonduesetin sisällä oleva vesi pitää huolen siitä, että suklaa ei 'pala pohjaan' ja se pitää lämpöä yllä peräti puolitoista tuntia kynttilän sammumisen jälkeen. Kynttilä asetetaan mukana tulevan keraamisen pohjan päälle, joten se ei missään nimessä aiheuta polttojälkiä pöytään. Kokemuksemme mukaan on parasta käyttää tummaa suklaata. Lisäksi kehotamme lisäämään pienen tilkan kermaa suklaan sekaan. Ja sitten vaan dippaamaan mansikoita, eksoottisia hedelmäpaloja, lakritsipaloja... Tämä suklaafonduesetti on ehdottaman simppeli väline suklaafondueiltaman järjestämiseen.
|
|
||||||||||||||||||||||||
|
|
Kommentteja ja kysymyksiä (1)
|
|
06.07.2009 |
Jesse (Espoo) Tämä näppärän näköinen setti tuli tänä iltana lahjaksi, ja varmasti maistuu. Ohjeista kuitenkin huomaa, ettei monikaan laitetta ole itse käyttänyt. Ensinnäkin vesikulho-osaan ei mahdu kahta desilitraa (20cl) enempää vettä, ja astian maalausraja osoittaa, että yhtä desilitraa vettä (10cl) varmaankin haetaan. Toisaalta, kun sen 100g (pari grammaa alle)suklaata on saanut ylempään kulhoon laitettua ja sen asettaa vesikulhon päälle, Arkhimedeskin nauraa ilkikurisesti, kun valtaosa siitä yhdestä desilitrastakin vettä pursuaa yli äyräiden. Siispä järki mukaan toimiessa, niin paikat säilyvät puhtaina ja herkuttelukin onnistuu sujuvasti! |
Tämän tuotteen ostajat ostivat myös näitä tuotteita
|
19,90 EUR
Habanero, Tabasco, Demon red chili...nyt chilejä kasvattamaan!
|
9,90 EUR
Nyt kasvin kasvattelu onnistuu vallan mainosti myös keskellä kaamosta. Ilman auringonvaloa!
|







