| Tennispallolinko | Slideshow << edellinen seuraava >> |
|
Koira + tennispallo = loputonta kyykistelyä sekä limainen ja kipeä käsi.
Tämä yhtälö pitää paikkansa, vaikka yrittäisit sitä kuinka derivoida tai laittaa neliöjuureen. Koira kun jaksaa hakea palloa ja sen mielestä juuri sinä jaksat heittää palloa ikuisuuden. Koira kuljettaa pallon suussaan ja siksi se muuttuu limaiseksi. Kun koukistut ottamaan palloa tuhannettaviidettäsataa kertaa maasta, alkaa selkäsi vihloa. Lisäksi tennispallo ei lennä kovin pitkälle käsivoimin heittämällä. Nyt kaikki edellinen on historiaa. Tennispallolinko kumoaa klassisen yhtälön ihan tosta noin vain ja saa jopa pallon heittäjän suun virneeseen. Kaikki on mahdollista kun apuvälineet ovat oikeat. Tennispallolinko on muovista valmistettu joustava kepinpätkä, jonka päässä on paikka tennispallolle (mukana). Ota kahvasta kiinni ja nakkaa pallo. Lentää muuten pitkälle jo ihan pikku viskauksella. Eikä rasitu selkä kun ei tarvitse kyykistellä, sillä pallon saa helposti otettua maasta lingon päähän. Eikä tulee limaa/kuolaa sormiin. Linko on teleskooppirakenne, joten sen saa pieneen kasaan. Kukaan ei ole muuten kieltänyt käyttämästä tätä myös ihan tavalliseen pallon kopitteluun ilman koiraa. Pro-käyttäjät ottavat sitten kopin lingon päällä.
|
|
||||||||||||
|
|
Tämän tuotteen ostajat ostivat myös näitä tuotteita
|
6,90 EUR
Vai pitäisi juoma saada viilennettyä ja vielä pysymään viileänä? Ratkaisu on sitten Jääkolpakko.
|
19,90 EUR
Kiikkuu, kiikkuu, vaan ei kaadu. Jopas on eriskummallinen lasi.
|
26,90 EUR
Tämän laitteen avulla saat ammuttua minkä tahansa muovisen juomapullon ilmaan kuin raketin!
|







