Ilmainen toimitus postiin tai automaattiin kaikkiin yli 60 euron ostoksiin

Nyt 10 € alennus koodilla SYYSSÄPINÄT kaikkiin yli 80 euron ostoksiin

Aina ripeä 1–3 arkipäivän toimitus.

Ilmainen toimitus postiin tai automaattiin kaikkiin yli 60 euron ostoksiin

Nyt 10 € alennus koodilla SYYSSÄPINÄT kaikkiin yli 80 euron ostoksiin

Aina ripeä 1–3 arkipäivän toimitus.

Ilmat pihalle ja johan säilyy vaatteet/kankaat hyvänä. Ei luteita, ei hometta eikä hajuja.


Imuri on näppärä laite, sillä kun saa pölyt veke lattialta ja muruset pois pöydältä. Joku on joskus sanonut, että imuroiminen on miesten hommaa. Miksei olisi, onhan imuri tekninen laite, jolla voi imeä vaikka mitä. Niin, mitä siihen imemiseen tulee, imuri tosiaan imee ja täten sillä voi poistaa ilmaa jostain suljetusta säkistä. Imurilla voi tehdä tyhjiön, ilmattoman tilan. Vähän niin kuin avaruus, mutta paljon lähempänä maan pintaa.

Nyt kun imurin toiminta on kattavasti ja todella tieteellisesti perustelu, voimme vihdoinkin kertoa jotain näistä Vacuumisäkeistä. Nämä eivät ole ihan uusin keksintö, näitä oli tarjolla jo 90-luvulla (korjatkaa jos olemme väärässä), mutta silloin ne jäivät muiden 90-luvun keksintöjen jalkojen juureen. Näistä mainitaksemme vaikka edistynyt Nintendo -pelikonsoli ja kännykät. Kuka nyt jaksaisi kiinnostua imurista ja sillä aikaansaatavista Vacuumisäkeistä, jos markkinoille on juuri saapunut Super Nintendo ja älypuhelimet. Niin juuri, ei kukaan.

Nyt aika paljon myöhemmin Mulletoi.comin tuotteiden sisäänostaja oli jokapäiväisellä maailmanmatkallaan ja törmäsi yht’äkkiä Vacuumisäkkeihin. Kuinka nerokkaita nämä ovatkaan! Sullo tavarat säkkiin ja vedä ilmat veke. Ei tule kirppuja eikä tuoksuja, kun ei ole ilmaa. Mahtavaa, upeaa ja nerokasta!

Tämä setti sisältää 3 vahvaa 90 × 125 cm kokoista Vacuumisäkkiä, joista imetään ilma pois ihan tavallisella perusimurilla. Kaikki imurit käyvät. Kun säilytät esim. talvitakin tämän sisällä ullakolla, ei se ime ullakkohajua itseensä eikä se mätäne ja muuta.

Tiedot

  • Säkkien koko: 90 × 125 cm
  • Sis. 3 säkkiä
  • Ei päästä ilmaa sisälle
  • Tarvitset imurin
  • Isot vacuumisäkit

    Saatavuus:
    heti
    Toimitus : 1–2 arkipäivässä

    26,90 €

    21,69 € (ALV 0 %)

    Tarvitsetko suuremman määrän vai etkö löytänyt etsimääsi mallia edustamaltamme merkiltä?Ota yhteyttä – autamme mielellämme.

    Ammattilainen / Sopimusasiakas? Siirry PRO-kauppaan ylänavigaation painikkeesta.

    Tarvitsetko enemmän? Pyydä tarjous

    Ostajan edut

    Ilmainen toimitus postiin tai automaattiin kaikkiin yli 60 euron ostoksiin

    Nyt 10 € alennus koodilla SYYSSÄPINÄT kaikkiin yli 80 euron ostoksiin

    Aina ripeä 1–3 arkipäivän toimitus.

    Yli 350 000 palveltua asiakasta

    Ilmat pihalle ja johan säilyy vaatteet/kankaat hyvänä. Ei luteita, ei hometta eikä hajuja.


    Imuri on näppärä laite, sillä kun saa pölyt veke lattialta ja muruset pois pöydältä. Joku on joskus sanonut, että imuroiminen on miesten hommaa. Miksei olisi, onhan imuri tekninen laite, jolla voi imeä vaikka mitä. Niin, mitä siihen imemiseen tulee, imuri tosiaan imee ja täten sillä voi poistaa ilmaa jostain suljetusta säkistä. Imurilla voi tehdä tyhjiön, ilmattoman tilan. Vähän niin kuin avaruus, mutta paljon lähempänä maan pintaa.

    Nyt kun imurin toiminta on kattavasti ja todella tieteellisesti perustelu, voimme vihdoinkin kertoa jotain näistä Vacuumisäkeistä. Nämä eivät ole ihan uusin keksintö, näitä oli tarjolla jo 90-luvulla (korjatkaa jos olemme väärässä), mutta silloin ne jäivät muiden 90-luvun keksintöjen jalkojen juureen. Näistä mainitaksemme vaikka edistynyt Nintendo -pelikonsoli ja kännykät. Kuka nyt jaksaisi kiinnostua imurista ja sillä aikaansaatavista Vacuumisäkeistä, jos markkinoille on juuri saapunut Super Nintendo ja älypuhelimet. Niin juuri, ei kukaan.

    Nyt aika paljon myöhemmin Mulletoi.comin tuotteiden sisäänostaja oli jokapäiväisellä maailmanmatkallaan ja törmäsi yht’äkkiä Vacuumisäkkeihin. Kuinka nerokkaita nämä ovatkaan! Sullo tavarat säkkiin ja vedä ilmat veke. Ei tule kirppuja eikä tuoksuja, kun ei ole ilmaa. Mahtavaa, upeaa ja nerokasta!

    Tämä setti sisältää 3 vahvaa 90 × 125 cm kokoista Vacuumisäkkiä, joista imetään ilma pois ihan tavallisella perusimurilla. Kaikki imurit käyvät. Kun säilytät esim. talvitakin tämän sisällä ullakolla, ei se ime ullakkohajua itseensä eikä se mätäne ja muuta.

    Tiedot

  • Säkkien koko: 90 × 125 cm
  • Sis. 3 säkkiä
  • Ei päästä ilmaa sisälle
  • Tarvitset imurin
  • Tuotteen toimitustavat

    Nouto Helsingin varastolta
    0,00 €
    Voit tilata tuotteita verkkokaupasta ja noutaa tilauksesi aukioloaikoinamme Lauttasaaren noutokioskista. Olemme avoinna ma–pe klo 11–16. Itälahdenkatu 20, 00210 Helsinki, A-rappu ja 4. krs.
    Postipaketti (toimitus postin toimipisteeseen)
    6,90 €
    Postipaketin noudat vaivattomasti Postin laajasta yli 2700 palvelupisteen verkostosta. Paketit jaetaan myös lauantaisin yli 500 Postin palvelupisteeseen pääkaupunkiseudun, Turun, Tampereen, Lahden, Seinäjoen, Porin, Jyväskylän, Kuopion ja Oulun alueella.
    Postipaketti (toimitus SmartPost-automaattiin)
    6,90 €
    Postipaketin noudat vaivattomasti Postin laajasta yli 2700 automaatin - ja palvelupisteen verkostosta. Paketit jaetaan myös lauantaisin yli 500 Postin palvelupisteeseen.
    Express-paketti (päivätoimitus työpaikalle)
    10,90 €
    Päivätoimitus toimitetaan työpaikallesi varastomme lähetysvahvistusta seuraavan työpäivän aikana klo 8–16 välillä. Mikäli jakohetkellä ketään ei ole paikalla, jätetään sinulle saapumisilmoitus ja lähetys toimitetaan lähipostiisi noudettavaksi.
    Kotipaketti (toimitus kotiovelle)
    13,90 €
    Kotipaketissa Posti on yhteydessä sinuun pääsääntöisesti varaston lähetysvahvistusta seuraavana työpäivänä, jolloin voitte sopia jakeluajan. Toimitusajat vaihtelevat alueittain 2–3 arkipäivän välillä ja jakelu toteutetaan 9–21 välillä.

    Tuote kuuluu seuraaviin ryhmiin


    Tämän tuotteen ostaneet ostivat myös…

    Bonsain kasvatuspaketti
    -13%

    Bonsain kasvatuspaketti

    Se ei ole kukka, eikä se ole pensas. Se on puu, Bonsaipuu.


    Tämä Bonsain kasvatuspaketti sisältää kaiken mitä tarvitset tämän jalon lajin harjoittamiseen.

    Heti perään vielä lisää hämmennystä soppaan, sillä Bonsain kasvatuspaketti sisältää erilaisia bonsai -siemeniä. Voit siis saada erilaisia bonsaipuita. Lisäksi pakettiin kuuluu toki tarvittavat kasvatuskukkaruukut, 'kasvimulta' ja merkitsemistikut jolla tiedät mitä missäkin purnukassa kasvaa. Tarvitset vain lisäksi vettä, auringonvaloa ja ripauksen huolellisuutta.

    19,90 € 16,05 € ALV 0 %
    Tuulilasin sisäpuolen pesin

    Tuulilasin sisäpuolen pesin

    Muistatko kun viimeksi yritit pestä tuulilasin sisäpuolen? Aikamoista säätämistä ja lopputulos oli huono. Nyt on kehitetty apuväline. Klikkaa jo!


    Autossa on tuulilasi ja jo autokoulussa opetettiin, että auton tuulilasi pitää pitää puhtaana. Tämä on jäänyt mieleemme. Auton tuulilasin puhdistaminen on ihan helpponakki: paina nappia ja johan tulee puhdasta. Niin, lasin ulkopinnan puhdistaminen on helppoa, mutta miten sisäpinnan saa puhtaaksi? Lasi on kaareva ja taaksepäin viisto. Ei lasin perälle yltä Erkinkään käsi ja Erkillä on sentään tunnetusti kylän pisimmät kädet. Nyt kaverille kilauttaminen auta eikä oljenkorsiakaan ole tarjolla. Pitää vaan laittaa tämä tuote ostoskoriin ja johan tulee puhdasta!

    Tuulilasin sisäpuolen pesin on juuri sitä mitä tuotenimi antaa ymmärtää. Se on nerokkaasti muotoiltu pesuvarsi, jonka päässä on hyväksi havaittu pesuliina. Ei jää vetoviivoja eikä nöyhtää.

    Tuulilasin sisäpinnan puhtaus on turvallisuustekijä, joten pidä lasi puhtaana.

    13,90 € 11,21 € ALV 0 %
    Eloonjäämispakkaus

    Eloonjäämispakkaus

    Eloonjäämispakkaus, jota ilman ei seikkailijan kannata liikehtiä.


    Tässä täydellinen eloonjäämispakkaus, matkoille, metsään ja kesäfestareille. Tämä seikkailijoiden, ryskääjien ja elohiirien kansallispakkaus kulkee kätevästi mukana taaten parhaat eväät eloonjäämisen tärkeään taitoon.

    Tämä pieni metallirasia on helppo pakata mukaan ja se on täynnä kaikenlaisia ​​työkaluja, jotka voivat olla todella käteviä ja todella pelastaa henkesi. Mukana mm. sytytysteräs, taskuveitsi kuudella eri työkalulla, 210 cm punottu köysi, vaijerisaha, hakaneuloja ja pinsetit. Nyt on kyseessä täydellinen lahja seikkailijalle!

    29,90 € 24,11 € ALV 0 %
    Kellokoneisto

    Kellokoneisto

    Rakenna vaikka itse haluamasi kellotaulu ja asenna koneisto paikalleen!


    Vaikka kellon tuijottelu tuntuu joskus tympeältä, on sellainen oltava ollakseen yhteiskuntakelpoinen. Pakolliset kuviot hoituvat saksalaisella täsmällisyydellä, kun viisari sanelee tahdin. Asiaa helpottaa edes se, että kello on niin kädessä kuin seinällä juuri sellainen kuin itse haluat. Pieni ihminen ei paljoon voi vaikuttaa, mutta onneksi edes tähän!

    AXXEL kellokoneisto vaihtoviisareilla sopii kellon rakentamiseen tai vanhan kellon viisareiden vaihtamiseen. Koneessa on laadukas Ostar koneisto, joka toimii 1 x AA paristolla (ei sisälly pakkaukseen). Tarvitset siis vain kellotaulun ja pariston! Tietty ripaus mielikuvitusta ja käsityöhenkisyyttä auttaa, jos valmista kellotaulua ei ole valmiina.

    7,90 € 6,37 € ALV 0 %
    Iso Säilytyspussukka

    Iso Säilytyspussukka

    Nyt isompi koko suositusta säilytyspussukasta.


    Sohvan säilytyspussukka varmistaa, että tavarat löytyvät lähettyviltä. Pehmeä ja tilava pussukka on paras paikka säilyttää epämääräiset, mutta aina tarpeelliset tavarat joko sängyn tai sohvan vieressä. Löydä tulevaisuudessa niin lehdet, silmälasit, puhelimet kuin johdotkin siistinä samasta paikasta.

    24,90 € 20,08 € ALV 0 %
    Retkikeittimen tuulensuoja

    Retkikeittimen tuulensuoja

    Vaikka olisikin tuulista, tämä nerokas tuulensuoja suo retkikeittimelle taatusti hyvät keitto-olosuhteet.


    Retkikeitin on siitä hyvä, että se ei hevillä sammu – ei riitä edes Teräsbetoni eikä AC/DC. Ja melko nuivasta vitsistä takaisin tuotteeseen, Kaasukeittimen tuulensuoja suo kaasukeittimelle todella hyvät keitto-olosuhteet. Tämä nerokas kasaantaittuva suoja estää tuulen tuiverruksen. Alumiinista valmistettuna tämä kestää kovaa kuumuutta ja jäähtyy nopeasti. Kiitos hyvin toimivien saranoiden, suojan saa helposti kasattua ja hyvään asentoon. 

    Niin, toimihan tämä tosiaankin myös ihan nuotiollakin.

    17,90 € 14,44 € ALV 0 %
    Tactic 3D Palapeli The Queen Anne's Revenge

    Tactic 3D Palapeli The Queen Anne's Revenge

    Mustaparran kuuluisa paatti upeana 3D-palapelinä.


    Merirosvokapteeni Benjamin Hornigold kaappasi orjalaivan marraskuussa 1717 lähellä Martiniquen saarta. Hornigold antoi laivan yhdelle kumppaneistaan, Edward Teachille (joka myöhemmin tultiin tuntemaan nimellä Mustaparta), ja teki tästä kapteenin.

    Mustaparta muutti La Concorden lippulaivakseen lisäten aluksen tulivoiman noin 40:neen tykkiin ja antoi sille nimen Queen Anne’s Revenge. Sillä hän hallitsi Amerikan itärannikkoa ja Karibianmerta hyökäten brittiläisten, hollantilaisten ja ranskalaisten alusten kimppuun.

    Rakenna nyt oma merirosvolaivasi. Palaset on helppo liittää yhteen. Ei tarvita liimaa, eikä saksia.

    23,90 € 19,27 € ALV 0 %

    Keksinnöt kotiin

    Kätevä kolikkolaskuri

    Kätevä kolikkolaskuri

    Tämä säästöpossu laskee säästösi kolikko kolikolta automaattisesti.


    Nikkeleitä pyörii housun taskuissa, sohvatyynyjen alla, pesukoneessa… Pankkiin ei pysty luottamaan. Ties mitä tekevät rahoille. Vievät tuhkat pesästä ja säästöt sukista. Mikä avuksi oman kolikkokokoelman säilytykseen ja laskentaan? Kolikkolaskuri tietty! Olit sitten yrittäjä, miljonääri tai pullojen kerääjä, tämä laite on tarkan markan Erkkiä varten!

    Kätevä kolikkolaskuri tunnistaa kaikki kolikot 1 sentistä 2 euroon. Kun pudotat kolikot purkkiin, se laskee purkissa olevan summan ja näyttää sen isolla LCD näytöllä. Näin näet helposti miten säästösi kasvatavat kasvamistaan. Kun purkki on täynnä tai haluat muuten nollata summan, paina reset-nappulaa ja voit alkaa laskemaan alusta.

    22,90 € 18,47 € ALV 0 %
    Piggy Dieettiapuri

    Piggy Dieettiapuri

    Tämä pikkupossu muistuttaa dieetistä röhkimällä jääkaapin oven avautuessa.


    Aseta tämä dieettiapuri jääkaappiin ja se röhkii aina, kun avaat jääkaapin. Se tunnistaa avaamisen jääkaapin valon syttyessä. Ovela pikkuporsas haluaa muistuttaa sinua menneillään olevasta dieetistä. Ettei vaan lupaukset salaatin pupeltamisesta unohtuisi juuri ennen siskokumminkaiman juhlia, jolloin pitäisi pukuunkin mahtua! Röh, röh!

    11,90 € 9,60 € ALV 0 %
    Lukulasit LED-valoilla +1.0

    Lukulasit LED-valoilla +1.0

    Ei pelkät lukulasit, vaan superlukulasit LED-valoilla.



    Kaikki, jotka ikääntyvät (=kaikki), tarvitsevat jossain vaiheessa lukulasit. Sellaiset lasit, joiden avulla näkee terävästi lähelle. Lukulaseja saa mikäliemarkettien hyllyistä, joten itse lukulaseissa ei ole mitään erikoista, mutta jos lukulasien sankoihin lisätään LED-valot, johan pyörii Mulletoi.comin tuotteiden sisäänostajallakin pyörii sukat jalassa innostuksesta!


    Lasien vahvuus on +1,0 ja ulkonäkö on viimeistelty pianolakkamaiseksi. Lamput saa helposti päälle ja pois, joten nämä ovat loistavat lukulasit esim. sängyssä luettaessa, kun se eräs toinen haluaa nukkua.

    13,90 € 11,21 € ALV 0 %
    Juomamaisterin kantoteline

    Juomamaisterin kantoteline

    Täytä laatikko erilaisilla oluilla, limuilla tai ihan millä vaan juomilla. Maisteri hoitaa.


    Joka perheessä tai kaveriporukassa on aina Juomamaisteri, joka on ottanut elämänmittaisen vastuun ympäristönsä nesteytyksestä. On kyseessä sitten saunajuomat, juomat rannalle, grillille tai ylipäänsä paikkoihin, jossa nesteytys on tarpeellista, pitää juomamaisteri huolen että juomiset ovat mukana.

    Mutta nyt ovat erilaiset onnettomuusalttiit juomienkiikuttamismenetelmät mm. sylissä, taskuissa ja muovipusseissa taaksejäänyttä elämää. Juomamaisteri voi nyt tarttua Juomamaisterin kantotelineen puisesta kahvasta ja taittaa saunapolun varmoin ja turvallisin askelin ilman kivikkoon lipeäviä pulloja.

    Puiseen pullolaatikkoon mahtuu kuusi pulloa (tai tölkkiä) ja sen sivussa on kätevä metallinen pullonavaaja. Sopii myös mainiosti lahjaksi.

    29,90 € 24,11 € ALV 0 %
    Sohvaperunan Sohvajärjestäjä viidellä taskulla

    Sohvaperunan Sohvajärjestäjä viidellä taskulla

    Onko kaukosäädin aina hukassa? Jääkaapilla ramppaaminen rasittaa ja sihijuomaan kurottaminen potuttaa...?


    Ratkaisu on löytynyt! Tämä sohvajärjestäjä 5 taskulla ja tarjottimella on oiva valinta leffailtoihin tai muuten vain aamu-uutisten katseluun. Taskuihin saat laitettua kaukosäätimen, TV-lehden sekä pientä naposteltavaa talteen, ihan mitä vain pidät tärkeänä sohvaloikoilussa. Kun sohvalokerikko on käsinojassa, on kaikki tarvittava käden käänteessä tavoiteltavissa ilman turhaa kurottelua ja näin jää tilaa nostaa jalat kahvipöydälle.

    Sopii 15-19 cm leveisiin käsinojiin, 2 isoa ja 3 pientä sivutaskua sekä tarjotin.

    Kestävää materiaalia: 600D Oxford Polyester, jonka ansiosta kaatunut neste ei imeydy.

    22,90 € 18,47 € ALV 0 %
    Jemmakivi

    Jemmakivi

    Tämän kiven voi jemmata ja sen sisälle voi jemmata vaikka avaimen. Täydellinen Jemmakivi!



    Jemmaaminen on mukavaa, kysy vaikka oravalta. Eikä jemmailu ole turhaa puuhaa, sillä pahan päivän varalle kannattaa jemmata. Mitä jemmaat, se on sinun asia. Me tarjoamme vain Jemmakiviä, joiden avulla jemmaat vaikka avaimia.


    Idea on yksinkertainen: tehdään kiven näköinen esine ja laitetaan sen sisälle onkalo. Jemmakivi on valmis!

    9,90 € 7,98 € ALV 0 %
    Pidennettävä kärpäslätkä

    Pidennettävä kärpäslätkä

    Etkö ylety lopettamaan ininää? Nyt pidennettävällä kärpäslätkällä yletät.


    Se ihana ininä ja pörräys korvissa on varma merkki kesän saapumisesta. Kärpäset, itikat, paarmat…kaikki silmissä vilisevät ja yöllä herättävät vihulaiset. Kotona on ötökkäverhoa, kärpäsloukkua, kärpästarraa, sähköistä lätkää ja tavallista lätkää. Mutta silti tästä kaikesta varustautumisesta huolimatta ininä vain jatkuu. 

    Pidennettävä kärpäslätkä pelastaa kesän. Sillä kuka ikinä oikeasti muuten ylettää katonrajoihin ja erilaisiin nurkkiin litistämään inhottavia hyönteisiä? Toimii paremmin kuin kärpästarra, jonka ympärillä kärpäset suorastaan kiusallaan tanssivat. Sähköisestä lätkästäkään ei ole mitään iloa, kun persjalkaisena voi vain heilutella hyvästiksi ötököille. Pidennä siis lätkää ja *läts. Hanki nyt, nuku hyvin. Kärpäslätkää voi pidentää 73 senttimetriin asti.

    4,90 € 3,95 € ALV 0 %
    Sälekaihtimien puhdistaja harjalla

    Sälekaihtimien puhdistaja harjalla

    Nyt on markkinoilla väline, jota ilman sälekaihtimien omistajat eivät voi elää.


    Estääkö kaihtimiin laskeutunut pöly terveysturvallisen naapurien stalkkaamisen? Pidätkö muuten vain puhtaista kaihtimista ja etsit apuvälinettä niiden putsaamiseen?

    Tämä uskomaton sälekaihtimien puhdistaja pitää kaihtimesi puhtaina. Mikrokuituisella puhdistajalla voit pyyhkiä kaksi lamellia kerrallaan molemmilta puolilta yhdellä kertaa suit sait vain. Integroidun harjan ansiosta voit myös samalla harjata vaivattomasti pinttyneen lian pois eli et tarvitse kuin yhden välineen puhdistushommaasi.

    Verhosi näyttävät uusilta hetkessä. Uskomatonta.

    9,90 € 7,98 € ALV 0 %

    Pyydä tarjous tuotteesta Isot vacuumisäkit

    Tarvitsetko suuremman määrän vai etkö löytänyt etsimääsi mallia edustamaltamme merkiltä? Täytä alla olevalle lomakkeelle mahdollisimman tarkasti tarjouspyyntösi tai kyselysi yksityiskohdat. Vastaamme sinulle mahdollisimman nopeasti.

    Haluatko rekisteröityä yritysasiakkaksi, tee se ylänavigaation Pro-linkistä.

    Pyydä tarjous tuotteesta Isot vacuumisäkit

    Tarvitsetko suuremman määrän kuin kauppa antaa tilata tai haluatko kysyä määräalennuksia? Vai etkö löytänyt etsimääsi mallia edustamaltamme merkiltä? Täytä alla olevalle lomakkeelle mahdollisimman tarkasti tarjouspyyntösi yksityiskohdat. Vastaamme tarjouspyyntöösi mahdollisimman nopeasti.


    Lähettämiäsi tietoja käytetään yhteyden­otto­pyyntöön vastaamiseen. Lue tieto­suoja­selosteemme.

    Tuoteryhmät

    Ostoskorisi on tyhjä. Jatka ostoksia tästä." Lisää tuotteita koriin ja siirry lopuksi uudelleen kassalle.

    Vielä 0 ilmaiseen toimitukseen!

    Onneksi olkoon! Ostoskorisi arvo ylittää ilmaisen toimituksen rajan!

    0 €
    60,00 €

    Ostoskoriin käytetyt lahjakortit

    Mahtavaa, että tulit. Käytämme evästeitä sivun toiminnallisuuden ja käyttökokemuksen parantamiseen. Lue lisää tietosuojaselosteestamme.Ok